top of page

TANSSILAVAKULTTUURI

Suomalainen tanssilavakulttuuri on vaikuttanut maassamme jo 1920-luvusta lähtien. Ilmiö on jo kauan sitten muuttunut perinnekulttuuriksi, joka on kokenut myötä- ja vastoinkäymisiä, mutta aina jatkanut elämäänsä!

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa suomalaiset tanssilavat tulivat takaisin tavalla, jota kukaan ei enää uskonut todeksi. Lama sai ihmiset hakemaan lohdutusta tanssilavoilta, näin on meillä tapahtunut aina vaikeina aikoina.

Lavoilla käyminen on edullista, sieltä löytää tanssiorkestereiden soittamat kotimaiset vanhemmat ja uudemmat iskelmät, sosiaalista kanssakäymistä tulee luonnostaan, kun lavoilla tanssivat nykyään 18-80-vuotiaat sulassa sovussa. Parketilla työtön ja toimitusjohtaja ovat samanarvoisia ihmisiä.

Tanssilavoilla vallitsevaan 50-luvun tunnelmaan kuuluu miesten ja naisten seisominen odottavasti omilla seinustoillaan, musiikin alkaessa mennään hakemaan vastakkaista sukupuolta tanssiin.

Tanssilavat olivat aluksi puisia avolavoja, joissa vain esiintyjillä oli katos. Vähitellen yleistyi romanttinen monikulmainen katettu paviljonki, jonka toimintaa pyörittivät erilaiset yhdistykset.

1980-luvulla suomalaiset alkoivat etsiä juuriaan ja identiteettiään; Seinäjoen Tangomarkkinat ja Yleisradion Iskelmäradio perustettiin 1985-1986, vanhat iskelmät ja iltamat palasivat takaisin. Nuorempi sukupolvi oppi 1930-60-lukujen kauneimmat iskelmät, kun Topi Sorsakoski alkoi laulaa samaan aikaan Olavi Virran nostalgista ohjelmistoa rautalankayhtyeen solistina.

1990-luvun laman ja työttömyyden, EU:n ja kovien markkinatalousarvojen keskellä tanssilavakulttuurista tuli kaiken kansan ihailema trendi. Kansallisromantiikka kukoisti niin korkea- kuin populaarikulttuurin puolella koivuineen ja tähtineen. Myös monet suomalaiset elokuvat ovat käsitelleet lavakulttuurin voimaa. mm. Markku Pölösen Onnen maa (1993), Timo Koivusalon Rentun ruusu (2001).

2000-luvun Suomessa ei Satumaata, Onnen maata, tarvitse hakea kaukaa – se on sisäinen olotila, jonka voi kuunnella levyltä tai tanssia Suomen lähes 600 tanssipaikassa.

 

Alkuperäinen teksti Pomus.net / Maarit Niiniluoto

bottom of page